Tekstit

Neuvola 6/7

Toiseksi viimeinen viikko. Kotona kaaosta ja unettomuutta on aiheuttanut karvakuonolapsukainen, mutta onneksi on jaksanut skarppina olla siitä huolimatta. Tällä viikolla sain tehdä paljon itsenäistä työskentelyä ja se antoi paljon Puhelintunti Ensimmäistä kertaa hoidin ohjaajani puhelintunnin. Puheluita tuli järkyttävän paljon siihen nähden miten aikaisempina päivinä. Ehkä edellisen viikon hiihtoloma herätti vanhempien huolet lapsien vaivoista tai vihdoin oli aikaa muistella miten ne lasten neuvola-ajat meni ja pitikö niitä varailla. Puheluita tuli melkein kymmenen koko tunnin aikana. Oli ajansiirtoa toiseen ajankohtaan sairastumisen tai tulevat lomareissun vuoksi. Annoin ohjausta kipeän lapsen itsehoitoon. Annoin myös imetysohjausta äidille, jonka kanssa olin tavannut lapsen neuvolatarkastuksen merkeissä aiemmin. Hänellä oli paha tiehyttukos ja piimäkokkare tullut rintaan. Soitin seuraavana aamuna äidille uudelleen ja kysyin saiko hän piimäkokkareen pois, oli saanut ja mi...

Neuvola 5/7

Lapset ja lapsenmieliset ovat ihanalla hiihtolomalla ja me köyhät viimeisen vuoden opiskelijat saamme tehdä sydämen kyllyydestä opintoja eteenpäin! Valmistumisen kannalta tämä on mukavaa, mutta omat haasteensa tuo omien lasten hoidon järjestäminen ja meille muuttaneen karvaisen kaverin ulkoiluttajan löytäminen. Oma ohjaajanikin saa lomailla kauniissa talvisäässä ja tämän viikon olin toisen terveydenhoitajan matkassa. Sokeriohjaus Sain itsenäisesti antaa ohjauksen kahdelle odottavalle äidille, joilla oli sokerirasituksessa yksi poikkeava arvo. Näissä tapauksissa neuvolan terveydenhoitaja antaa ruokavalio- ja liikuntaohjauksen, antaa ohjeet sokeriseulan mittaamiseen, tulosten merkitsemisen omasoteen, välineet verensokerin mittaukseen ja opastuksen välineiden käyttöön. Toiselle verensokerin mittaaminen oli tuttua töiden puolesta ja sen opetteluun ei tarvinnut käyttää aikaa, pystyin käyttämään ajan ravitsemus ja liikuntaohjaukseen Neuvokas Perhe korttia hyväksi käyttäen. Toisen asiakkaa...

Neuvola 4/7

Kuva
Monenlaista mahtuu yhteen viikkoon! Uusi äitiyshuollon sovellus tuli vihdoin ja viimein ja se puhutti paljon tällä viikolla. Huhuja liikkuu, että sovelluksen myötä jossain vaiheessa fyysinen äitiyskortti jäisi pois ja äitiysneuvolakortti olisi sähköinen. Itse olisin vielä sillä kannalla, että fyysistä korttia täytetään edelleen samalla tavalla kuin ennenkin. Entäs sitten jos odottava äiti joutuu sairaalaan toisella puolella Suomea, saati Suomen ulkopuolella? Tätä on perusteltu sillä, että siirrytään yhteisiin potilastietojärjestelmiin tulevaisuudessa ja, että äitiyshuoltosovelluksen elektroninen äitiysneuvolakortti löytyisi kannasta tms. No entäpä sitten, jos ei ole mahdollista päästä tietokoneelta tarkistamaan tietoja? Ja onhan se ihana muisto äidille raskaudesta! Isyyden tunnustaminen neuvolassa ja raskausrutiinit Tällä viikolla pääsin tekemään isyyden tunnustamisen ja yhteishuoltosopimuksen laatimisen itse. Ohjaajani oli paikalla kuulolla varmuuden vuoksi. Isyyden on voinut tu...

Neuvola 3/7

Kuva
Kolmas viikko harkassa oli sattumoisin myös kv-viikko koululla. Joten viikon aikana piti käydä myös koululla pyörähtämässä oman kehittämistehtävän puitteissa. Pari- ja kolmekuiset kaverit Nämä pienten tilliäisten tarkastukset alkavat olla jo tuttuja. Tässä vaiheessa lapsen tutkiminen ja pyörittely alkaa jo tulemaan selkärangasta ja ei ole välttämättä pakko katsoa runko-ohjelmasta kaikkea. 2kk ikäisille Rotateqin antaminenkin luonnistuu pääosin hyvin. Välillä sattuu eteen lapsi joka jemmaillee rokoteaineen suuhun ja pulauttaa sen vähän ajan päästä pois. Tämän viikkoinen parikuinen oli kyllä ihana hymykaveri, joka nieleskeli rokotteensa nätisti. Hänen kohdallaan mietittiin, että voidaanko rokotetta antaa, koska hän oli syntynyt ennen aikaisesti. Rotateqin voi antaa lapsille, jotka ovat syntyneet h25 jälkeen. Ja niin oli tämä meidänkin kaveri. Onneksi THL:n sivuilta löytyy tällainen nippelitieto, eikä kaikkea tarvitse muistaa ulkoa. Viisikuinen pyöriskelijä Viikon aikana sattui tule...

Neuvola 2/7

Kuva
Nyt tuntuu, että onneksi tää neuvolaharkka on 7 viikkoa pitkä. Neuvolassa tulee niiiiiiin monta erilaista tarkastusta ja yritäs tässä sitten pitää lukua siitä, että olet kaikkea päässyt näkemään ja tekemään. Jo alusta asti aloin onneksi kirjoittamaan kalenteriin ylös, mitä tarkastuksia olen päässyt seuraamaan/tekemään niin pysyy etes pikkasen kärryllä tässä hommassa. Ihanaa Kajaanissa on se, että sama terveydenhoitaja hoitaa perheen raskausajasta lapsen 6v tarkastukseen saakka, jos perhe ei muuta tuona aikana muualle. Mutta mennäänpä sit näihin hommiin mitä tuli vastaan tokalla viikolla... Raskauden ensimmäinen käynti terkkarilla Ekalla terkkakäynnillä plussaamisen jälkeen vasta raskautuneet asiakkaat saavat hirveän tietopaketin sulateltavaksi ennen ensimmäistä ultraa. Jo raskaaksi tulosta ilmoittaessaan he saavat puhelimessa istua tovin ja terkka kyselee pitkän litanian asioita, ennen kuin on asiakasta nähnytkään. Ekan käynnin aikana käydään vielä kaikki perusasiat läpi, täytetään...

Neuvola 1/7

Kuva
Viimeinen harjoittelu alkoi neuvolassa ja hommaan sisälle pääseminen tuntui aluksi raskaalta. Yhden viikonlopun aikana pitää saada ajatusmaailma ja moodi vaihdettua erikoissairaanhoidosta ja vuorotyöstä avopuolelle ja säännölliseen työaikaan. Tavoitteiden laatiminen aiheutti myös päänvaivaa, koska edellinen ja tämä viimeinen harjoittelu pitävät sisällään aika pitkälle saman asiakaskunnan. Syventävien harjoitteluiden tavoitteet ovat paljon kattavammalla tasolla kuin ammatillisten harjoitteluiden. Siksi tavoitteen konkretisoiminen vaatii enemmän ajatustyötä. Ammatillisten harjoitteluiden aikana tottui laatimaan tavoitteet hyvin käytännönläheisiksi ja nyt "maalataan taivasta uusiin väreihin". Eli tavoitteet ovat paljon suurpiirteisempiä kuin aiemmin. Toki terveydenhoitaja työkin on paljon monisyisempää kuin sairaanhoitajan. Sairaanhoitajan työssä keskitytään paljon enemmän asiakaskeskeisyyteen, kun taas terveydenhoitaja hoitaa samalla myös asiakkaan läheisiä, ympäristöä ja yhtei...

Vika viikko ja sekin vajaa

Kuva
Viimeinen viikko pärähti käyntiin mukavasti, kun pääsin antamaan imetysohjausnäytön imetysohjaajakouluttajakätilön valvovan silmän alla. Kyseessä oli toissynnyttäjä, mutta hänen ensimmäinen imetyskokemuksensa oli lyhyt ja siitä oli jäänyt epäonnistumisen tunne. Ohjaustilanne tuli vastaan täysin luontevasti ja oikeastaan aika yllättäen. Olin imetysohjaajakouluttajakätilön mukana koko aamupäivän. Sain hyvää palautetta antamastani ohjauksesta ja äidille jäi muistoksi laatimani "tissiraamattu". Pari muutakin kätilöä katsoi materiaaliani läpi ja sain siitä kovasti kehuja. Olin saanut materiaalista visuaalisesti houkuttelevan ja helppolukuisen. Äiti oli myös tyytyväinen saamaansa ohjaukseen. (C) Strawberrymohawk.com Kaksi kokonaista päivää olin koululla hankeharjoittelun parissa aamusta iltaan, olin koordinaattorina Expeditus Novus Uratori 2018 -tapahtumassa. Joku voi ajatella, että miten tapahtuman koordinointi liippaa lähellekään hoitotyötä. No, terveydenhoitaja toimii yle...