Tyyntä myrskyn edellä?

Kolmas harkkaviikko oli yllättäen paljon hiljaisempi kuin edellinen. Äidit ja vauvat toipuivat hyvin ja heidät päästettiin tasaiseen tahtiin kotiin. Viikon aikana mietin tavoitteitani ja erityisesti terveydenhoitajan menetelmiä. Tunneilta kirkkaimpana mielessä on ollut huolen puheeksiottaminen, vaikka yhdelläkään perheellä ei tällä viikolla ole ollut tilanteita, joista erityistä huolta olisi herännyt. Jotenkin näissä viimeisissä harkoissa menee entistä enemmän tavoitteet edellä. Onneksi harkkapaikassa ollaan todella ymmärtäväisiä tämän suhteen, niin kuin olen tainnut aikaisemminkin sanoa. Tällä viikolla mielen päällä on ollut jatkotutkimukset ja niiden tarpeen tunnistaminen sekä hoidon suunnittelu. Erään perheen kohdalla kotiin lähtö oli ollut pariin kertaan todella lähellä, mutta aina ilmeni seikkoja jotka siirsivät kotiutumista. Tarvittiin lisätutkimuksia ja aina kotiin lähtö vain siirtyi seuraavaan päivään. Pääsin mm. seuraamaan sydämen ultraäänitutkimusta ja vauvan EKG:n ottoa....