Ensimmäinen viikko harkkaa nro 2 takana.

Miten voi ihminen tuntea itsensä tyhmäksi. Ihan hassua ajatella, että kohta pitäisi olla valmis hoitaja ja ekana viikkona olin pihalla kuin lumiukko. Kun on reilun kolme vuotta pääosin hoitanut aikuisia pääasiassa sairaita potilaita ja nyt pitäisi muistella miten niitä lapsia ja terveitä äitejä hoidetaan... Ääää, tuntuu että mitään ei muista ja mihinkään kysymykseen mitä ohjaaja kysyy, ei osaa vastata. Sitten kun asioista keskustelee, alkaa muistumaan mieleen, että hei, kyllähän näistä on joskus jossain ollut puhetta 😅

Ekalla viikolla hoidin yhden vuoron gynekologisia potilaita, nämä tuntui menevän rutiinilla. Otetaan leikkausrutiinit, vaihdetaan leikkuuvaatteet, soitetaan anestesialääkärille ja täytetään ane-kaavake... Tuttua juttua, jota tuli tehtyä aika paljon kesätöissä. Potilaana oli aivan ihana persoona, jonka kanssa juttu luisti. Seuraavana päivänä ohjaajani jatkoi samojen potilaiden kanssa. Kysyin hiukan ujosti hänetlä, että voisinko mennä toiselle puolelle (synnyttäneet ja raskaanaolevat), koska harjoitteluni on aika lyhyt ja tavoitteeni ovat raskaanaolevissa, synnyttäneissä ja vastasyntyneissä. Ohjaajalleni tämä passasi ja pääsin toisen kätilön mukaan hoitamaan yhtä raskaana olevaa ja yhtä synnyttänyttä äitiä. Osastolla suhtauduttiin koko viikon ajan ihanasti siihen, että minä opiskelijana pääsin tekemään sellaisia hommia, missä pääsisin tavoitteisiini, vaikka se tarkoittikin sitä, että en ollut oman ohjaajani kanssa. Opiskelijamyönteisyydestä 100 pistettä ja papukaijamerkki!

Pääsin tekemään ensimmäistä kertaa ulkotutkimuksen. Odottaja oli tullut osastolle synnytyksen käynnistelyä varten, koska hänellä oli vähän lapsivettä, vauva oli painoarvioltaan pieni viikkoihinsa nähden ja raskaus alkoi olla yliaikainen. Vähävetisyyden vuoksi vauvan asento oli helposti tunnusteltavissa, pää alaspäin hän siellä oleskeli. Hiukan arasti hoidin tunnustelun, koska äiti oli kipeä ja ohjaaja joutui kädestä pitäen opettamaan, miten pään kiinnittymistä tutkittiin. Liian hellin ottein lähdin ensin liikenteeseen. Löysin lopulta vauvan pään ja eihän se vielä ollut kiinnittynyt kunnolla. Äiti oli ollut käynnistyksessä jo muutaman päivän ja hän alkoi olla jo kypsä koko hommaan. Onneksi lääkärin tutkimuksessä lääkäri totesi, että kohdunkaulaa ei ollut juurikaan jäljellä ja kohdunsuu oli jo hyvin auennut. Pääsimme siis saattelemaan äidin synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun. Äidillä oli toiveissa, että hän pääsisi ammeeseen rentoutumaan synnytyksen aikana, hän jännitti että saakohan hän ammeeseen mennä jos kalvot puhkaistaan. Kehotin häntä keskustelemaan avoimesti asiasta kätilön ja lääkärin kanssa.

Toinen potilaamme oli synnyttänyt äiti. Hänellä oli ennestään yksi lapsi, joka kovasti odotti pienen sisaruksen tapaamista. Toiveissa olisi ollut kotiinpääsy sille päivälle. Äidillä oli ollut toksemiaoireita raskaana ollessa ja hänellä oli noussut tulehdusarvot synnytyksen jälkeen, joita oli hoidettu iv-antibiootilla. Iv-antibiootti päästiin lopettamaan ja gynekologi lupaili kotiutumista. Lastenlääkärillä oli kuitenkin vielä toiveissa, että lapsi olisi osastolla vielä yhden päivän, jotta nähdään lähteehän lapsen painonlasku taittumaan ja hän halusi bilirubiini kontrollin seuraavalle päivälle. Ohjaajan kanssa kävimme äidin kanssa jo keskusteluita imetykseen, kotiutumiseen ja antibioottijatkoihin liittyen. Saimme kotiutuspaperitkin hyvälle mallille, jotta kotiutuminen seuraavana päivänä sujuvoituisi. Itse annoin äidille ohjausta talvivauvan hoitoon liittyvistä asioista, koska esikoinen oli ollut kesävauva. Kerroin hänelle myös, miten tärkeää oli suojata rinnat kylmältä, jotta rintatulehdukselta tai maidon pakkautumiselta välttyisi.

Seuraavana päivänä pääsin jatkamaan samojen potilaiden kanssa. Saliin saattelemamme äiti oli synnyttänyt ja palannut takaisin osastolle. Ihana pieni tirriäinen sieltä oli syntynyt ja äiti oli päässyt toivomaansa ammeeseen avautumisvaiheen ajaksi. Pääsin myös painamaan hänen kohtuaan kätilön opastuksella. Kävin äidin kanssa keskustelua hänen synnytyksestään, joka oli mennyt loppujen lopuksi vauhdilla eteenpäin. Imetysohjausta sain myös antaa useampaan kertaan, opetin käsinlypsyn, hyvän ja huonon imuotteen merkit ja keskustelimme ihokontaktin merkityksestä. Imetystaival lähti mainiosti käyntiin vauvan ollessa hyvin rintamyönteinen ja innokas imuttelija.

Imettäminen on äitien supervoima!

Ensimmäisen viikon aikana pääsin antamaan ohjausta imetyksestä muillekin synnyttäneille äideille ja ohjasinpa jopa ensikertalaista isää vauvan pyllyn pesussa ja vauvan hoidossa. Kovasti isää jännitti mutta hyvin hän hommasta selviytyi. Lisäksi pääsin laittamaan ctg-käyrälle odottavan äidin ja ohjaajani kertoi minulle, mitä asioita käyrästä katsotaan. Itse käyränotto oli minulle tuttua, mutta siitä katsottavat asiat olivat uusia. Myös termit olivat itselle ihan outoja. Onneksi osastolla olevat kätilöt jakavat tietoa ja antavat ohjausta opiskelijalle mielellään. Ihanaa kun pääsee oppimaan uutta, jospa sitä tokalla viikolla pääsee kärrylle mikro- ja makrovaihteluista, dipeistä ja kaiken maailman luokitteluista... Käden taidoista toivoisin, että harjoittelun aikana tulisi monta raskausvatsaa vastaan, jotta pääsen tekemään ulkotutkimuksia ja erilaisia vauvoja, jotta saa näppituntumaa siihen miltä vastasyntynyt tuntuu silloin kun kaikki on hyvin ja silloin kun kaikki ei ole hyvin. Harkkapaikka on aivan ihana, kun olisi vielä niitä synnyttäjiä 😉

Edit: Lueskelin luokkakaverin blogia ja olin ihan unohtanut, että onhan sitä ihan uus juttu tullu opeteltua! Nimittäin vastasyntyneen kuulontutkiminen. Ekalla viikolla pääsin sitä jo kokeilemaan ja seuraavilla viikoilla alkoi jo onnistumaan itsenäisestikin!