Toinen viikko käynnistyy!
Toiseen harjoitteluviikkoon lähdin hyvillä mielin. Osa ohjelmistoista alkaa olemaan tuttuja, osaan pitää vielä tutustua kunhan saa omat tunnukset. Tällä viikolla edessä on yksi päivystyspäivä, rokottamista, määräaikaistarkastuksia ja taisipa olla jokunen alkutarkastus.
Päivä 6
Uusi viikko alkoi asiakkuudenhoitopalaverilla. Palaveriin osallistui asiakasyrityksen hoitotiimi, eli asiakasyritykselle osoitettu työterveyshoitaja, työterveyslääkäri, työterveysfysioterapeutti, työterveyspsykologi ja yksikön johdosta henkilöstöä. Asiakas ei ollut paikalla palaverissa, asiakkaan kanssa yleensä sovitaan erikseen palaveri tai käydään puhelin keskustelu, ihan miten asiakas toivoo. Kävimme läpi viime vuoden kustannuksia vs tämän vuoden kustannukset. Sairaspoissaolot, vastaanottokäynnit, niiden tyypit jne. Lisäksi katsoimme läpi vuoden takaiset suunnitellut toimenpiteet ja miten ne ovat toteutuneet. Kaikki tämähän oli meille (minulle ja ohjaajalleni) jo selvää, koska valmistelimme palaverin.
Palaverin jälkeen meille tuli kolme rokotettavaa asiakasta, kaikki olivat samasta asiakasyrityksestä. Iloinen joukko asteli vastaanottohuoneeseen ja melkein liukuhihnalta pääsin pistämään heille influenssarokotteet. Sain myös hyvän palautteen asiakkaalta "hyvin pistetty, kun ei tuntunut missään." Tuli hyvä mieli itselle 🙂
Olin melkein unohtanut, että ohjaava opettaja tulisi iltapäivällä keskustelemaan harjoittelun tavoitteista, onneksi se oli merkattu ohjaajani työlistalle. Kipin kapin tulostin tavoitteet valmiiksi tapaamista varten. Autuaallisesti keskityin tekemään työpaikkaselvitysraporttia ennen tavoitekeskustelua. Pari kertaa meinasin lyödä päätä seinään ohjelmiston kanssa, mutta löysin siitä myös fiksuja toimintoja. Pikku hiljaa ohjelmiston sielunelämä alkaa aukeamaan.
...Vähänhän niissä tavoitteissa oli viilaamista, mutta se ei enää tullut yllätyksenä. Jokaisessa harjoittelussa niitä on saanut korjailla 😉
Palasin tavoitekeskustelun jälkeen ohjaajani huoneeseen ja hän oli taikonut meille viime hetken asiakkaan. Asiakas oli käynyt toisen ammattilaisen vastaanotolla lopputarkastuksen merkeissä ja puheeksi oli tullut tarve käydä myös hoitajan juttusilla. Siinäpä sitten laitettiin influenssarokote ja katsottiin lopputarkastukseen liittyvät muut asiat kuntoon: tulostettiin mukaan rokotustiedot, optikolle lähete ja katsottiin onko tarvetta verikokeille.
Lopuksi valmisteltiin seuraavan päivän alkutarkastusta. Sinnehän se neljän pintaan taas päivä venähti 😀
Päivä 7
Päivän ensimmäinen asiakas tuli alkutarkastukseen, jota olimme katsoneet jo edellisenä päivänä valmiiksi. Sain vetovastuun tarkastuksen tekemisestä, ohjaajan ollessa tukena. Kivasti rupatellen sain asiakkaan rentoutumaan ja juttu alkoi luistamaan. Kirjaamisen kanssa on vielä opettelua, koska en ole vielä oppinut harjoittelupaikassa olevaa potilastietojärjestelmää käyttämään. LifeCare ja Effica on tuttuja ja turvallisia 😅 Hyvin meni kaiken kaikkiaan ensimmäiseksi alkutarkastukseksi. Kuulontutkimuskin onnistui hyvin. Aikaa tietenkin meni vähän enemmän mitä olisi "saanut" mennä, joten kirjaaminen jäi ns yliajalle. Mutta uskon, että vain työterveyshoitajan työtä pidempään tekemällä oppii pysyttelemään vastaanottoaikaraamien sisällä.
Loppupäivän keskityin parin yritysasiakkaan työpaikkaselvitysraportteihin. "Oman asiakasyritykseni" raportti on aivan loppusuoralla. Raportista puuttuu enää johtopäätösten viilaaminen ja kuvien lisääminen työpaikkakartoitukseen (omalla asiakasyritykselläni tarkoitan yritystä, jonka työpaikkakäynnillä olin mukana). Suurimmaksi osaksi keskityin toisen yrityksen raportin tekoon, koska uusi ohjelmisto oli generoinut tämän yrityksen raportille viitisen kymmentä toimenpidettä/toimintaehdoitusta, joka on aivan liikaa. Paneuduin siis ohjelmiston sielunelämään jälleen hiukan syvemmin. Löysinkin ohjelman syövereistä raportin tekoa helpottavia toimintoja, joista ei suuremmin ollut mainintaa ohjelmiston käyttöohjeissa (joita on n. 150 diaa, jos en väärin muista).
Ai niin, laitettiin tunnushakemus vetämään, saa nähdä pääsenkö huomenna kirjaamaan omiin nimiini potilastietojärjestelmään!
Ja iik! Eka päivystyspäivä huomenna! Onkohan hulabaloo?

Päivät on touhua ja miksei toivoakin täynnä teilläkin, työtäyteiset päivät on äkkiä työtäytteisiä viikkoja:)
VastaaPoistaAcute-ohjelmako siellä on käytössä?
VastaaPoistaEi oo Acute, sellanen ku DH. Oli mulle aiemmin ihan nevö hööd!
PoistaKyllä tuo LifeCare-ohjelmakin on aikansa ihmetyttänyt. Töiden kautta kun en ole sitä päässyt käyttämään ja vuoden takaisessa harkassa oli Effica vielä käytössä. Neuvolatyössä on taas jokseenkin eri lomakkeet mitä tarvitsee kuin esim. osastotyössä. Mutta äkkiä noista onneksi pääsee kärrylle.
PoistaOnneksi itse kesällä pääsin LifeCaren saloihin tutustumaan ja onhan se erilainen kuin Effica. Vaikka kaikki samat jutut siitä löytyy, mutta visuaalisesti miellyttävämpi käyttää. Kesällä sain jopa käydä koulutuksen sitä ohjelmaa varten ja se kyllä helpotti suunnattomasti! Silloin mietinkin, että avopuolella oon varmaan ihan hukassa sen ohjelman kanssa, koska sitä käytetään ihan eri tavalla avopuolella ja poleilla mitä osastolla.
Poista