Kolmas viikko!

Kolmannella viikolla ohjelmassa olisi tarkastuksia, rokotuksia, päivystystä, hätäensiapukoulutusta, meluannoskoulutusta, hoitajien palsua, väliarviointia ja kaikkea muuta mukavaa!

Päivä 11

Uusi viikko alkoi kuukausittaisella hoitajien palaverilla, jossa käytiin talon sisäisiä ohjeistuksia ja hoitajille tärkeitä asioita läpi. Palaverin aikana minulle ensimmäistä kertaa valkeni, että hepsis kukkuu, oma rokotussuojani ei ole ajantasalla neuvolaa ajatellen. Uusi tartuntatautilaki edellyttää, että kaikilla jotka työskentelevät alle 1v-imeväisikäisten kanssa on myös rokotteen antama suoja H-I-N-K-U-Y-S-K-Ä-Ä vastaan. Olen keskittynyt vain kausi-influenssarokotteen ottamiseen, enkä ollut tuota pertussista hoksannut ollenkaan vaikka ne siinä samassa lauseessa lukee. Rokote tulee tehostaa 3-4vuoden välein, max 5 vuotta saa olla välissä JA viimeisimmästä dT-rokotteesta pitää olla väh 2 vuotta aikaa, ennen kuin dTaP-rokotteen voi antaa. Onneksi palaverin jälkeen meillä oli suoraan opettajan kanssa väliarviointi niin pystyin ottamaan asian hänen kanssaan puheeksi. Opettaja laittoi samantien viestiä koulun harjoittelukoordinaattorille ja opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajalle. Siitäpä sitten ilman taukoja vetäisin yhden näyttöpäätetyötätekevän terveystarkastuksen. Itsekseen aloittelin ja ohjaajani tuli perästä, kunhan pääsi hoitajien palaverista. Loppupäivän pyhitin huolelliselle kirjaamiselle.

Päivä 12

Aamulla olin autuaana menossa tavalliseen tapaan omalle toimipisteelle harkkaan. Onneksi katsoin kalenteriani aamulla ja huomasin, että meillä on ohjaajani kanssa päivystysvuoro aamupäivästä ja päivystys on harjoittelupaikkani toisessa toimipisteessä. Iltapäivällä ohjelmassa olisi hätäensiapukoulutus. Päivystyslista oli perinteisesti aamupäivän osalta täynnä. Täyden listan kaveriksi tuli vielä muutama ylimääräinen asiakas ja saatiin todella miettiä, että miten saadaan kaikki hoidettua ja ehditään koulutukseen. Roolin jako oli tänään erilainen. Minä tein kliiniset tutkimukset ja ohjaajani hoiti kirjaamiset. Tuli kurkistettua korviin ja nieluun, sekä tunnusteltua imusolmukkeita. Oikeat löydöksetkin onnistuin tekemään!

Van niinhän siinä kävi, että koulutus jäi väliin. Pitihän meidän saada päivystysasiakkaiden asiat hoidettua kunnialla loppuun. Iltapäiväksi siirryimme omalle toimipisteelle ja aloin valmistelemaan tulevaa asiakkuudenhoitosuunnitelmaa. Löysin itsenäisesti järjestelmästä voimassaolevan sopimuksen ja sain sieltä poimittua asiat, mitkä on käytävä palaverissa läpi. Raporteista numeroiden etsiminen ei onnistunut, koska tietokoneen pirulainen aikakatkaisi istuntoni ja nakkasi minut järjestelmästä ulos. Onneksi tulevaan palaveriin on aikaa ja sain tehtyä kokousmateriaalin numeroita vailla valmiiksi.

Päivä 13

Aamupäivä oli täynnä lyhyempiä vastaanottoaikoja. Vastaanotolla tuli vastaan mm. ihottumaa, jalkasieniepäilyä, paniikkioireita ja rokotuksia. Asiakkailla tottakai oli enemmän asiaa mitä heille varattu vastaanottoaika antoi periksi. Ajat olivat tästä syystä vähän myöhässä. Osa syynä saattoi tosin olla kaksi puheliasta hoitajaa + puheliaat asiakkaat 😉. Ajan kirimiseksi sovittiin ohjaajani kanssa, että hoidan käyntien kirjaamisen myöhemmin. Ohjaajallani oli nimittäin tulossa eräs keskusteluasiakas, jonka vastaanotto sujuisi paremmin ilman opiskelijan läsnäoloa. Kirjailin siis kaikki aamupäivän käynnit rauhassa toisessa työhuoneessa. Nopeatempoisten vastaanottotilanteiden aikana tehdyt kirjaukset piti lähes kokonaan jäsennellä ja kirjoittaa uusiksi, jotta niistä sai oikeanlaisen kuvan asiakkaan tilanteesta. Iltapäivällä sain pitää hetken myös omaa vastaanottoa ja hoidin ensimmäistä kertaa puhelimessa erään asiakkaan asioita. Osasin varata ajan järjestelmästä apua pyytämättä, ihan kokonaan itsenäisesti! JEE! Toisen ajan poistamiseen piti pyytää apua, mutta sekin sujui hyvin näppärästi, kun sain selkeät ohjeet. Laskutusasiat ja jatkojen suunnitelut pitää vielä katsoa huomenna läpi ohjaajan kanssa paremmalla aikaa, niitä en uskaltanut itsekseni alkaa tekemään.

Päivä 13 ei numeronsa perusteella ollut epäonnen päivä, vaikka jännitystä päivään toi harjoittelupäivän lopuksi oleva kokous, jossa valitaan ensi vuodelle uusi hallitus opiskelijakuntaan. Oma aikani on kohta sanoa toiminnalle hyvästit ja kotiin päästyäni kirjailin testamentin tuleville toimijoille.

Kommentit