Eka päivä takana!

Hei! Mä selvisin hengissä! JEEE!

Työterveyshuolto on mulle yks vieraimmista terveydenhuollon aloista. En ole koskaan ollut työterveyshuollon yksikössä aikaisemmin, muuta kuin pari kertaa asiakkaana. Ekana päivänä pääsin jo osallistumaan asiakassopimuksen katselmukseen (en muista nyt palaverin virallista nimeä), johon osallistui työterveyshuollon henkilöstöä ja johtoa. Asiakas ei ollut uusi, mutta heidän sopimukseensa oli tullut muutoksia. Oli todella mielenkiintoista päästä käymään läpi sopparia ja asiakasyrityksen työntekijöille suunnattua materiaalia. Toin muutaman oman huomioni esille palaverissa ja minusta tuntui, että olisin "kuulunut kalustoon". Mikäs sen paremmin saisi pienen opiskelijan tuntemaan olonsa tervetulleeksi 🙂

Omalla ohjaajallani tuli palaverin jälkeen sellainen asiakas, joka ei välttämättä olisi halunnut opiskelijan läsnäoloa omien asioidensa läpikäymiseksi, joten pääsin toisen hoitajan mukaan seuraamaan määräaikaistarkastusta. Asiakkaana oli pylvästyötä ja toimistotyötä tekevä sähköasentaja. Pylvästyötä tekeville pitää tehdä 3 vuoden välein laaja terveystarkastus, johon kuuluu hoitajan, työfysioterapeutin ja työterveyslääkärin vastaanottokäynnit. Puhuimme hoitajan kanssa asiakkaan lähdettyä siitä, miten minä opiskelijana poimin erilaisia asioita käydystä keskustelusta. Esitin näitä kysymyksiä myös suoraan asiakkaalle vastaanottokäynnin aikana. Sain hyvän ensimmäisen kokemukseni terveystarkastuksesta, mutta tuntuu vielä, että useampi pitää nähdä että kokonaisuus hahmottuu.

Loppupäivä käytiin läpi tulevia työpaikkakäyntejä esikyselytuloksineen ja tehtiin pohjaa huomiselle työpaikkakäynnille. Innolla odotan jo huomista. Huomasin jopa, että etukäteen mietityt tavoitteet olivat oikean suuntaisia.

Nyt siirryn imetyksen ihmeelliseen maailmaan imetysohjausmateriaalin merkeissä. Rokotustenttikin meni läpi!

Kommentit

  1. Hei sinä opiskelijakollega :) asiakkaasta kalustoon kuuluvaksi kuulostaa hyvälle. Antoisia opinpäiviä Tarja <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti